Bethover B12-vitamiini ikääntyvät ja diapeetikot

Ikääntyneet

Seniori, muista B12-vitamiini

Tutkimusten mukaan ikääntyneet ovat suurin riskiryhmä B12-vitamiinin riittämättömälle saannille. Tutkimuksen mukaan 12 prosenttia yli 65-vuotiaista suomalaisista ei saa tarpeeksi B12-vitamiinia, mutta suurin osa heistä ei tiedä siitä itse. Ikääntyneet ovat suurin riskiryhmä B12-vitamiinin puutteelle. Vitamiinin heikko saanti johtuu yleensä huonosta imeytymisestä ja yksipuolisesta ruokavaliosta.

Yksipuolinen ruokavalio

B12-vitamiinivajaukselle voi olla myös arkinen syy: jos esimerkiksi lihaa on vaikea pureskella tai maitotuotteet maistuvat huonosti, B12-vitamiinia ei välttämättä tule ravinnosta riittävästi. B12-vitamiinia on pelkästään eläinkunnan tuotteissa ja eniten maksaruuissa, kalassa ja lihassa. Tutkimusten mukaan ikääntyneiden ravitsemuksessa on paljon korjattavaa. Gerontologinen ravitsemus Gery ry:n tutkimuksen mukaan ikääntyneet saavat esimerkiksi paljon suosituksia vähemmän foolihappoa ja proteiinia. B12-vitamiinin ja foolihapon puute ovat usein yhteydessä toisiinsa.

Yksi tabletti on helppo keino

Bethover-tabletti on helppo keino varmistaa, että vitamiinia saa jatkossa riittävästi. Vadelmanmakuisessa imeskelytabletissa on 1000 mikrogrammaa B12-vitamiinia, sillä ravintolisistä imeytyy B12-vitamiinia vain murto-osa. Bethoverin B12-vitamiini on syanokobalamiinina, joka on elimistölle hyvin hyödynnettävä muoto. Tabletti on hammasystävällinen ja sen erityinen etu on, että B12-vitamiini imeytyy jo suun limakalvolta. Näin mahdollinen suoliston imeytymishäiriö ei estä vitamiinin imeytymistä. Bethoverin annostus on yksi tabletti päivässä.

B12-vitamiini ja foolihappo

Yhdessä B12-vitamiini ja foolihappo edistävät aivojen normaaleja psykologisia toimintoja sekä normaalia homokysteiini-aminohapon aineenvaihduntaa. Lisäksi B12-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa. Tämän takia molemmat vitamiinit ovat hermoston ja aivojen toiminnalle eduksi. Oman veren aktiivisen B12-vitamiinipitoisuuden voi selvittää mittauksella.

Bethover B12 150tabl

Bethover B12-vitamiini

Lue lisää
Bethover_B12+foolihappo_150kpl

Bethover B12-vitamiini + Foolihappo

Lue lisää
Bethover B12-vitamiini Vahva mansikka 120tabl

Bethover Vahva mansikka

Lue lisää
Bethover B12+foolihappo+B6 150 tabl.

Bethover B12- + Foolihappo + B6-vitamiini

Lue lisää

Lähteet:

  • Fineli-tietokanta, THL: http://www.fineli.fi/­component.php?compid=2269
  • Lapsi, perhe ja ruoka -raportti. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuositus, Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.
  • Loikas S, Koskinen P, Irjala K, Löppönen M, Isoaho R, Kivelä SL, Pelliniemi TT. Vitamin B12 deficiency in the aged: a population-based study. Age Ageing 2007; 36:177–83.
  • McCaddon A. Vitamin B12 in neurology and ageing; clinical and genetic aspects. Biochimie 2013; 95:1066–76.
  • Moore E, Mander A, Ames D, Carne R, Sanders K, Watters D. Cognitive impairment and vitamin B12: a review. Int Psychogeriatr 2012; 24:541–56.
  • Selhub J, Troen A, Rosenberg IH. B vitamins and the aging brain. Nutr Rev 2010;68 Suppl 2:S112-8.
  • Suomalaiset ravitsemussuositukset, Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014: http://www.ravitsemusneuvot­telukunta.fi/files/images/­vrn/2014/ravitsemussuosituk­set_2014_fi_web.pdf
  • Pawlak R, Parrott SJ, Raj S, Cullum-Dugan D, Lucus D. How prevalent is vitamin B(12) deficiency among vegetarians? Nutr Rev 2013; 71:110–7.