D-vitamiini on ihmiselle elintärkeä vitamiini, jolla on lukuisia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Suomalaiset innostuivat D-vitamiinista jo neljännesvuosisata sitten, kun pieni mutta tehokas purutabletti mullisti vitamiinimarkkinat.
D-vitamiini löydettiin Yhdysvalloissa vuonna 1920. Löytö oli suuri helpotus, sillä tutkijat olivat jo vuosia etsineet tapaa parantaa riisitautia. D-vitamiinilla alettiin pian täydentää elintarvikkeita, ja riisitaudista päästiin lähes kokonaan eroon. Kun ymmärrys D-vitamiinista kasvoi, sen huomattiin muodostuvan kehossa auringonvalon vaikutuksesta. Ihmisten siirtyessä peltotöistä sisätiloihin myös tarve D-vitamiinilisille alkoi kasvaa.
Tutkijat alkoivat ymmärtää, että D-vitamiinin tarpeeseen ja imeytymiseen vaikuttavat myös ikä, raskaus ja imetys, ylipaino, mahdolliset sairaudet, aineenvaihdunnan häiriöt ja yksipuolinen ruokavalio. Pian havaittiinkin, että luuston hyvinvoinnin edistämisen lisäksi D-vitamiinilla on lukuisia muitakin terveyshyötyjä.
D-vitamiini edistää terveyttä monipuolisesti
Historian valossa moni on ajatellut, että D-vitamiinilisä on tärkeä etenkin lapsille. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että myös muut voivat hyötyä D-vitamiinilisästä yllättävilläkin tavoilla, ja tutkimustietoa on etenkin 1990-luvulta lähtien saatu lisää kiihtyvällä tahdilla.
D-vitamiinin tunnetuin tehtävä on pitää luut terveinä. Se lisää kalsiumin imeytymistä suolistosta ja ehkäisee näin osteoporoosia eli luiden heikentymistä ja murtumisherkkyyttä. D-vitamiini tukee kehon immuunipuolustusta, ja Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä meta-analyysissa on tutkittu D-vitamiinitasojen ja aikuisten masennusoireiden välistä yhteyttä.
Lisäksi D-vitamiini edistää lihasten normaalia toimintaa. Kyseessä on siis todellinen vitamiinien moniottelija, jonka hyödyt eivät ole jääneet suomalaisiltakaan huomaamatta.
Vitamiineja suomalaisten tarpeisiin
Minisun on ollut tiivis osa suomalaisten hyvinvointimatkaa jo 25 vuotta. Kun tutkittu tieto D-vitamiinilisien hyödyistä lisääntyi, syntyi kysyntää helposti otettavalle, hyvänmakuiselle vitamiinille. Minisunin vuosituhannen taitteessa lanseeraama 5 mikrogramman vahvuinen purutabletti oli apteekeissa ensimmäinen laatuaan. Tuotteesta tuli nopeasti hitti, sillä aikaisemmin D-vitamiinia oli saanut apteekista vain tippoina. Myöhemmin lanseerattiin 7,5 mikrogramman vahvuinen D-purutabletti.

Vuosien saatossa ja tutkimustiedon karttuessa D-vitamiinilisän tärkeys on korostunut entisestään. Pohjoisilla leveysasteilla asuvien D-vitamiinisuositukset ovat tarkentuneet, kun tutkimuksissa on havaittu, ettei D-vitamiinin saanti pimeässä pohjolassa ole kaikilla riittävällä tasolla. D-vitamiinilisää suositellaankin erityisesti lapsille, ikääntyneille ja raskaana oleville. Nykyään jo yli puolet suomalaisista käyttääkin D-vitamiinia säännöllisesti. Minisunin tuotteet on suunniteltu nimenomaan Suomessa asuvien tarpeita ajatellen ja ensimmäisten, mietojen tablettien tilalle on tullut vahvempia D-vitamiinituotteita.
Suomalaisten suosikkituotteiden toimivuus on taattu, sillä Minisun D-vitamiinin teho ja imeytyvyys on todistettu useissa suomalaistutkimuksissa. Sen ympärille on kasvanut kokonainen vitamiinituoteperhe, jonka alta löytyy paljon erilaisia monivitamiini-, D-vitamiini-, kalsium- ja vastustuskykytuotteita kaikenikäisille vauvasta vaariin.
LÄHTEET:
https://www.uef.fi/fi/artikkeli/d-vitamiinilisa-vaikuttaa-lievittavan-masennusoireita-aikuisilla