B12-vitamiini on erityisesti hermoston toiminnalle tärkeä vitamiini, jota saa ainoastaan eläinperäisistä elintarvikkeista. Jos olet kasvissyöjä, saatat tarvita B12-vitamiinia ravintolisänä. Vegaanille B12-vitamiinivalmiste on välttämätön osa ruokavaliota.
B12 on erityisesti hermoston ja aivojen toiminnalle välttämätön vitamiini, jota kutsutaan usein myös muistivitamiiniksi, sillä se edistää normaaleja psykologisia toimintoja. B12-vitamiinin riittävä saanti on välttämätöntä esimerkiksi keskittymisen, oppimisen ja ajattelun toiminnan kannalta.
B12-vitamiinia tarvitaan myös veren punasolujen muodostukseen sekä immuunijärjestelmän normaaliin toimintaan. Lisäksi se auttaa ehkäisemään väsymystä ja uupumusta. Käytännössä elimistön jokainen solu tarvitsee B12-vitamiinia, jonka kaverina erilaisissa aineenvaihduntareaktioissa toimivat folaatti ja B6-vitamiini.
Luonnostaan vain eläinperäisessä ruoassa
Jos noudatat kasvisruokavaliota, kiinnitä erityistä huomiota B12-vitamiinin riittävään saantiin, sillä ihmiselimistössä toimivaa B12-vitamiinia saa vain eläinkunnan tuotteista eli lihasta, maksasta, kalasta, kananmunasta ja maitovalmisteista. Joissakin merilevissä ja sienissä saattaa olla B12-vitamiinia, mutta se on muodossa, joka ei toimi aktiivisesti ihmiskehossa.
B12-vitamiinia lisätään elintarviketeollisuudessa joihinkin kasviperäisiin tuotteisiin. Esimerkiksi monet kasvijuomat ja -jogurtit sisältävät lisättyä B12-vitamiinia. Täydennetyissä elintarvikkeissa B12-vitamiinin määrä on yleensä melko pieni, eikä se välttämättä yksinomaan riitä turvaamaan kasvissyöjän riittävää B12-vitamiinin saantia.
Vegaanille vitamiinilisää, kasvissyöjällekin tarvittaessa
Jos olet vegaani ja lautaseltasi löytyy ainoastaan kasviperäisiä ruokia, tarvitset käyttöön B12-vitamiinivalmisteen turvaamaan riittävää B12-vitamiinin saantia. B12-vitamiinilisä voi olla tarpeellinen myös muunlaista kasvisruokavaliota noudattavalle, jos maitotuotteet, kananmuna tai kala eivät ole säännöllisesti osa ruokatottumuksia.
B12-vitamiinin saantisuositus on aikuisille 2,0 mikrogrammaa sekä lapsille ja nuorille 0,5–2,0 mikrogrammaa vuorokaudessa. Elimistön B12-vitamiinivarastot voivat riittää noin parin vuoden tarpeeseen, mutta siitä huolimatta B12-vitamiinia on tärkeää saada säännöllisesti ravinnosta tai vitamiinivalmisteesta.
Tarvitaan läpi elämän
Kasvissyöjän ja vegaanin on tärkeää huolehtia riittävästä B12-vitamiinin saannista läpi elämän. Raskaus- ja imetys lisäävät B12-vitamiinin tarvetta. Jos odottavan äidin B12-vitamiinitila on heikko, vitamiinia ei varastoidu riittävästi vauvan maksaan. B12-vitamiinin tarve on suuri myös lapsuus- ja murrosiässä.
Murrosikä on tyypillisesti aikaa, jolloin nuori voi kiinnostua erilaisista ruokavaliokokeiluista. Vegaaniksi tai kasvissyöjäksi ryhtyvä nuori tarvitsee tietoa monipuolisen kasvisruokavalion koostamisesta sekä tarpeellisten ravintolisien käytöstä.
B12-vitamiinin imeytyminen heikentyy ikääntymisen myötä. Jos olet yli 50-vuotias kasvissyöjä, kiinnitä tässä ikävaiheessa erityistä huomiota B12-vitamiinin saantiin ja tue ruokatottumuksia tarvittaessa B12-vitamiinivalmisteella. Elimistön B12-vitamiinitilanteesta saa tarkempaa tietoa verikokeella, johon voi saada lähetteen esimerkiksi terveyskeskuksesta.
Bethover – helppo tapa huolehtia B12-vitamiinista
Monipuolinen Bethover-tuotesarja on kasvissyöjälle ja vegaanille helppo tapa huolehtia B12-vitamiinin saannista. Voit valita B12-vitamiinilisän nieltävinä tabletteina, purutabletteina tai imeskelytabletteina. Imeskelytabletista B12-vitamiinia imeytyy elimistöön myös suun limakalvojen kautta. Kaikki Bethover-tuotteet sopivat sekä kasvissyöjille että vegaaneille.
Lähteet:
Sharabi A, Cohen E, Sulkes J, Garty M.Replacement therapy for vitamin B12 deficiency: comparison between the sublingual and oral route. Br J Clin Pharmacol. 2003 Dec;56(6):635-8.
Voutilainen E, Soisalo S, Elorinne A-L. Kasvisruokaa viisaasti. Kustannus Oy Duodecim, 2019.